Auttaminen

Tässä vuosien mittaan kun on kuunnellut, auttanut, rakastanut ystäviä niin samalla huomannut oppivan itsestäni paljon. Ei ehkä siinä tilanteessa, mutta jälkeenpäin kun on miettinyt asioita niin huomannut itsessä uudenlaisia puolia. Tunne puoli kasvanut, tullut henkisesti tasapainoisemmaksi ja psyykkisesti vahvemmaksi. Eihän ystävien auttaminen ole aina ruusuilla tanssimista. Välillä joutuu menemään syvään päähän, jotta pystyy auttamaan toista. Psyykisen ja henkisen puolen auttaminen on tullut todella tutuksi itselle. Kuuntelu on kaiken a ja o. On ollut rakkaus elämän huolia ja sitten näitä raskaampia itsemurha puheita. Parhaansa mukaan yrittänyt auttaa ja neuvoa oli asia millainen tahansa. Näissä auttaa paljon kun osaa lukea ihmisen kehonkieltä ja seurata silmien liikettä ja itse katsetta. Tunne elämän puolen auttaminen on itselle se raskain. Tämä vaatii välillä itseltä aikamoisia uhrauksia. Ja kestää tovin itselläkin toipua näistä. Henkilö kun ei aina tiedä omia tunteitaan tiettyä henkilöä kohtaan niin sitten jutellaan ja kysellään neuvoja. Tässäkin asiassa on joutunut menemään niin syville vesille, että itsekin ihmettelee miten tässä voi olla vielä näin terve psyykkisesti. Henkisesti vahva ja tasapainoinen, ja se että uskoo rakkauden voimaan. Ihmisten on todella vaikea välillä ymmärtää miten jaksan kuunnella tai miten jaksan jotain tiettyä ihmistä. Se on vuosien mittaan tulleet arvot ja kunnioitus toisia kohtaan. Jokainen meistä on samanarvoinen. Rakastakaa ihmiset toisianne, seuratkaa sydäntänne!

Onnellisuuden asioita

Hassua miten sitä haluaisi välillä vain kertoa maailmalle kuinka paljon elämää rakastaakaan. Ei pelkästään elämän tilannetta vaan ihan kaikkea ympärillään esim. syksyn tuomaa väriä puiden lehtiin, uusia ihmisiä keitä on tavannut tässä opiskelun ohella. Uutta asuntoa, uutta kuntaa missä asuu. Vapauden tunne tulee päällimäisenä mieleen. Tässä alkaa miettimään onko sitä koskaan ollutkaan näin onnellinen mitä on tällä hetkellä. Tekisi mieli halata ja suudella jokaista ohi kulkijaa ja sanoo rakastavansa elämää. No ehkä jätän kuitenkin tämän tekemättä, seuraava paikka mistä varmaan itsensä löytäisi olisi joku suljettu osasto jossain päin suomea.
On tässä itsellä vielä opeteltavaa omien tunteiden ilmaisussa, mutta koko ajan prosessi käynnissä sisälläni. Tunnen kuinka pikku hiljaa alkaa muurit murtumaan sisälläni ja ehkä saan jossain vaiheessa jotain tunteita näytettyä tärkeille ihmisille elämässäni.
Onnellisuuden tunne...niin tätä on todella vaikea alkaa kuivailemaan. Ehkä ihmiset näkevät sen silmistä, käyttäytymisestä, itsetunnosta sun muusta.
Ainakin uusista voisiko heitä jo kutsua "ystäviksi" saanut lisää vain onnellisuuden tunnetta. Elämä on nauttimista varten, tai ainakin itse olen tullut siihen tulokseen. En jaksa enää turhista asioista murehtia. Rento,huumorilla höystetty,rakkauden täyttämä elämä se on mitä ihminen tarvitsee.
Raha ei tee onnelliseksi, helpottaa ehkä elämää. Ihmissuhteet ovat ne mitkä tekevät elämästä onnellista, iloista, surullista sekä elämisen arvoista.

Ujous ja Arkuus

Kaksi asiaa joiden kanssa taistelen päivittäin. Välillä voitokkaasti, useammin hävinneenä. Mutta mistä ihmeestä johtuu sitten tämä oma ujous ja arkuus. Pelkää, että tulee loukatuksi? Vai pelkää, että joku tekee jotain pahaa minua kohtaan?
Näitä kysymyksiä päässä pyörii päivittäin, toisaalta tällä hetkellä tuntuu, että olen voitolla kummassakin. Ja tietysti ne ihmiset jotka tuntevat minut niin tietävät, että en ehkä olekkaan ihan niin ujo ja arka mitä voin antaa ymmärtää. Kaikki uudet ihmiset ja heidän tapaamisensa jännittävät, jopa pelkkä puhelimella soitto on välillä hirveän työn ja tuskan takana. Tietysti ottaen huomioon kyllä, että työelämässä kun oli niin ei ollut puhelimen käytöllä mitään esteitä voi soitella minne huvitti. Nyt jälkikäteen taas noussut tuo Arkuus peikko. Mietin liikaa mitä toinen sanoo toisessa päässä puhelinta ja miten vastaan tähän kysymykseen. jne jne....
Sitten kun saa lopulta soitettua niin puhelu menee ihan eri tavalla miten omassa mielessä ja yleensä menee jopa paremmin. Kyllä tässä itsekin on alkanut jo hieman kyllästyä tähän omaan ujouteen ja tällä hetkellä työstää sitä todenteolla, jotta siitä pääsisi eroon. Helppoa tämä taistelu ei ole ollut, välillä joutunut jättämään joitain asioita tekemättä kun on niin PRKLeen ujo. Tai voi olla, että ei aina uskalla sanoa mitä pitäisi. Omasta veljestä ollut paljon apua tämän ujouden pois ajamiseksi, kun hän on sellainen moottoriturpa ja heittää vitsiä vähän väliä joka asiasta. Turha stressi pois ja huumorilla eteenpäin. Täytyy sanoa, että on ruennut itsekkin välillä päästelemään asioita suustaan ennen kuin edes on ajatellut koko asiaa. Tilanne komiikka on myös auttanut tässä asiassa. Hassua tässä asiassa, että ei minua silloin paljon ujous haittaa jos joudun isolle joukolle puhumaan päin vastoin, nautin kun saa kunnon yleisölle puhua.
Taistelu jatkuukoon edelleen kiivaana sisälläni, tätä sotaa en häviä, muutamia taisteluja ehkä, mutta tämän sodan minä aion voittaa.

-Kartsa-